Galleria & Valokuvaus

Olen kohta 18-vuotias, Savosta kotoisin oleva, mutta Pohjois-Karjalaan eksynyt tyttö. Luonteeltani olen hyvin avoin ja sosiaalinen, tulen myös omasta mielestäni juttuun hyvin muiden kanssa. Monet sanovat, että olen aina se porukan kovaäänisin!
Koirat ovat aina kuuluneet elämääni, sillä perheessäni on aina ollut ainakin yksi karvatassu. Myös hevoset ovat löytäneet paikkansa sydämestäni: tällä hetkellä omistan äitini kanssa kolmivuotiaan friisi ruunan ja perheelläni on myös yhdeksänvuotias tinkerin köllykkä. Harrastukseni ovat siis hyvin eläinpainotteisia!

Koirani kanssa harrastan tottelevaisuutta ja hakua, joista jälkimmäinen on lajina hyvin tuore meille molemmille. Tokon saralla olemme kilpailleet toukokuusta 2010 saakka. Olen innostunut ensimmäisen koirani (Kamun) myötä hyvin paljon palveluskoira lajeista, valjakkohiihdosta, sekä hausta. Tavoitteena kilpailla ainakin haun puolella tänä vuonna, jos vain suinkin treenit etenevät tarpeeksi hyvin. Olen hyvin kunnianhimoinen ja kilpailuviettinen ihminen ja jos johonkin ryhdyn, niin yleensä teen sen täysillä!

Muihin harrastuksiini kuuluvat syksyllä metsästys ja silloin tällöin kalastus. Luonto on aina ollut minulle se paikka, jossa rentoutua ja viettää aikaa. Myös valokuvaus on yksi tärkeimmistä harrastuksistani, joka on ollut osa minua jo vuodesta 2008 lähtien, kun hankin ensimmäisen digitaalisenjärjestelmäkamerani. Kuten arvata saattaa, kuvauskohteeni ovat melkein aina nelijalkaisia tai maisemakuvia.