
Galleria & Valokuvaus

G A L L E R I A A N
Linssin takaa löytyy… kohta 18 vuotta täyttävä naisen alku Pohjois-Karjalasta. Olen pienestä saakka ollut kiinnostunut valokuvaamisesta, mutta harrastanut sitä aktiivisemmin vuodesta 2008. Vuoteen 2008 saakka harjoittelin kuvausta tavallisilla digipokkareilla, kunnes kiinnostukseni harrastusta kohtaan kasvoi ja halusin saada lisää haasteita kuvaamiseen. Ensimmäinen järjestelmäkamerani oli Nikon D60, jonka hankin jouluna 2008 ja siitä eteenpäin olen kuvannut Nikonin kalustolla pääasiassa.
Tällä hetkellä kalustooni kuuluu Nikon D7000 runko, sekä Sigma DC 18-200mm. Nykyisen rungon hankin keväällä 2011, jolloin halusin jälleen lisää haasteita ja opittavaa gigikuvaamisen ihmeellisestä maailmasta. Vaikkei oma putkeni ole mikään hyberkallis ja valovoimainen, ihastuin sen kätevään polttoväliin, joka mahdollistaa yhdellä objektiivilla kuvaamisen loistavasti! Ehkä rikastuttua voin ostaa jonkun vielä valovoimaisemman putken pätkän, mutta näillä mennään toistaiseksi.
Pääasiassa kuvaan eläimiä ja luontoa. Pidän haasteellisista kuvauskohteista ja persoonallisista perspektiiveistä. Eläimistä eniten linssini eteen joutuvat koirat sekä hevoset, jotka ovat mielestäni suhteellisuuden rajoissa haastavia otuksia. Haluan ottaa eläimistä enemmän jonkinlaisia liikekuvia, en niinkään tavanomaisia poseerauksia. Luontoa tulee kuvattua paljon metsässä liikkuessa ja ulkoillessa koirien kanssa. Linnut ja petoeläimet ovat aina kiehtoneet omalla olemuksellaan ja olen onnellinen siitä, että olen joitain niistä saanut kuvaan vangittua.
Kuvaan myös ihmisiä ja eri tapahtumia, kuten häät, syntymäpäivät, muut juhlat, ravit, ratsastuskisat ja koiranäyttelyt. Olet saattanut törmätä kuviini muun muassa, Savon Sanomissa, Koillis-Savossa, Pitäjäläisessä, Valkkari Viestissä, Valjakkourheilussa tai Palveluskoiraliiton lehdessä.
Jos olet kiinnostunut kuvistani tai tarvitset kuvausta jossakin tapahtumassa, ota yhteyttä!