FI MVA HeJW-10 BH TK1 Gentle Miracle`s Arctic Snow

Kamun tiedot ja tulokset löydät Koiranetistä

Kuinka päädyin valkoiseenpaimenkoiraan?
Olin elätellyt mielessäni jo hyvin nuorena ajatusta hyvästä harrastuskoirasta, joka olisi monipuolinen harrastuskaveri monessakin lajissa. En koskaan ole ollut mikään puudelien ystävä, vaikka myös näyttelyt kiinnostavat. Perheessäni on aina ollut koira tai kaksi, joten koko perhe oli puolellani ensimmäisen oman koiran hankinnassa.
Miten sitten valkkari herätti kiinnostusta minussa? Noh asiahan oli täysi sattuma vuoden 2008 alussa kun avasin television vahingossa oikeaan aikaan. Siellä oli menossa kooste vuoden 2007 Voittaja näyttelystä. Katsoin ison kehän ryhmäkilpailua, kunnes yllättäen huomasin kauniin valkoisen koiran! Olin täysin sen koiran lumoissa, vielä silloinkin kun se voitti RYP1 tittelin! Hassua tunnustaa, että tuo kyseinen koira on Kamun ukki Robin.
Siitä saakka aloin näyttelyissä katsoa tätä rotua niin sanotusti sillä silmällä. Koiria oli vielä tuolloin paljon vähemmän Suomessa kuin näinä päivinä on mutta pikkuhiljaa rotuvalintani alkoi kirkastua. Valkkari olisi juuri sellainen näppärä harrastuskoira jota etsin; energinen, toimintakykyinen, suhteellisen terverakenteinen ja kaunis koira. Aloin pikkuhiljaa etsiä kasvattajia ja sopivia yhdistelmiä…

Kamun luonteesta
Noin puolenvuoden etsinnän jälkeen löysin sattumalta heti kiinnostavan yhdistelmän. Kyseinen pentue olisi ensimmäinen tälle kasvattajalle, mutta pentueen vanhemmat miellyttivät heti alkuun niin ulkomuodollisesti kuin käyttötulostensa perusteella.
Kun sitten ajoimme Tikkakoskelle katsomaan tulevan pentueen emää, rakastuin oitis. Nelli oli täydellinen valkkari narttu; sosiaalinen, avoin, kaunis ja rehellinen. Tämän reissun jälkeen minulla oli heti varma tunne tulevaisuudesta.

Menin valitsemaan itselleni pentua, niiden ollessa viiden viikon iässä. Tiesin alusta saakka valinnan olevan vaikea. Pentue oli hyvin tasainen; kaikki olivat rohkeita, uteliaita ja hyvin vilkkaita. Kaksi pentua muiden joukosta esitti heti alkuun olevan kiinnostuneita minusta, ne olivat tummanpunainen tyttö ja tummansininen poika. Molemmat tulivat rohkeasti repimään hihasta ja ihmettelemään kameraani. Aina kun jompikumpi oli sylissä, niin toinen vinkui maassa huomiota vailla. Koska olin ottamassa itselleni urosta, tummansininen poika vei heti alkuun suurimman osan huomiostani. Se temmelsi yhdessä veljiensä ja siskojensa kanssa reippaan oloisena ja tutki maailmaa uteliaana. Poika viihtyi myös sylissä ja osasi rauhoittua. Näin siinä sellaisia merkkejä joita tulisin kaipaamaan harrastuskoiraltani ja valinta oli selvä.

Muutaman viikon kuluttua tummansininen poika muutti uuteen kotiinsa. Kamu nimi oli päätetty jo silloin kun olin päättänyt valkoisen ottaa. Nimi osoittautui oikein osuvaksi tälle pienelle jääkarhulle! Kamu on nimensä veroinen kaikkien kaveri ja sellainen mamman vauva.
Luonteeltaan Kamu ei ole mikään kova koira, vaan helposti saalispalkalla motivoitava harrastuskoira, joka oppii hämmästyttävän nopeasti vaikka millaista! Monesti olenkin kuullut ”se koira tekee ihan mitä vain sille sanoo!”. :D Mutta se on minun Kamu, joka vain tykkää tehdä yhdessä kaikkea ja innostua kaikenlaisista asioista.



Mitä me harrastamme?

Näin alkuun voin varoittaa, että Kamu on aikamoinen monitoimikoira! :D Aluksi pennun kanssa harrastettiin lähinnä vain tokoa. Kävimme kerran viikossa koirakoulussa ja niin sanotussa tapakoulutuksessa. Silloinen etappi tulevaisuudessa oli BH koe, mutta asiat muuttuvat. Huomasin jo pennusta, että koirassa olisi potkua enemmän kuin monessa valkkarissa onkaan. Ensimmäisen vuoden aikana toko oli päälajimme ja vieläkin se on sellainen ihana pilkunviilauslaji, josta kumpikin pitää, mutta sen rinnalle olemme löytäneet monta ainakin yhtä ihanaa harrastusta. Hieman ennen kun koira täytti kaksi vuotta, ”pikakoulutin” sen agilityyn. Uskokaa tai älkää, mutta parissa kuukaudessa koulutus eteni siihen että heinäkuussa startattiin Lappeenrannan Agirodussa sisarusten kanssa joukkuekisassa. Eli agilityäkin on tullut kokeiltua!
Toukokuussa 2010 korkattiin myös virallisesti kisaura ensimmäisellä TK ykköstuloksella ja KPlla. Siitä se innostus ja kisahuuma alkoi ja heinäkuussa oli jo TK1 koulari plakkarissa. Eli hyvin äkkiä me saatiin neljällä kokeella alokasluokka alta pois ja avoimenluokan liikkeetkin ovat nyt jo hallussa.
Nyt syksyllä kuitenkin hurahdimme täysin uuteen lajiin meille molemmille. Haku vei täysin sydämen ja sitä olemme nyt innolla treenanneet pienellä porukalla. Koirasta löytyy intoa hakumaastossa ja ilmaisutavaksi valitsin rullan. Koulutus on tällä hetkellä edennyt jo irtorullalla ilmaisuun. Nopea oppinen kaveri. Nyt kun BH koekin on jo suoritettu, voisimme ottaa ensi kesän/syksyn tavoitteeksi vaikkapa HK1. Kuka tietää?

Lopuksi voisin kertoa näistä meidän ns. sivubisneksistämme. :D Viime syksynä kyllästyin itse hakemaan metsästysreissuilla lintuja pusikoista, joten ajattelin olisikohan tässäkin asiassa tuosta rakkaasta valkoisesta jotakin hyötyä? Arvasin oikein, että kun motivaatio on kohdallaan, niin kyllähän yhdestä palveluskoirasta nyt lintukoira tehdään! Aloitimme hieman ennen metsästyskauden alkua harjoittelemaan kuolleella opetustavilla noutoa. Ensin otettiin vain pitoharjoituksia ja siitä palkka. Koira tottui nopeasti kuolleen linnun pitämiseen ja kun siitä sai vielä palkkaa, niin helppoa kuin heinän teko. Kyyhkyn aloituksessa siis mitattiin koiran pokkaa ottaa tuore lintu suuhun ja tuoda se vielä takaisinkin ohjaajalle. Oikein mainio metsästyskaveri tästä syntyi, kun on nouto ja paikalla olo hyvin hallinnassa, toimii valkkari metsällä jopa paremmin kuin useimmat metsästyskoirat. Ai miksikö paremmin? Ainakin minä pidän siitä, että metsässä saa samoilla rauhassa saamatta harmaita hiuksia koiran suhteen. Ja tämähän toimii silloin kun koira osaa odottaa paikalla passissa, noutaa käskystä, rauhoittua tulilla ja etsiä haavakkoja. :P Kamu suoriutui kaikista näistä oikein mallikkaasti ensimmäisellä reissulla. Sain koiralle kaksi noutoa, joista toinen oli erittäin haastava, koska kyyhky oli haavakko. Silti Kamu toi räpistelevän linnun äkkiä minun luo ja katsoi ilmeellä ”mamma tee jotain, se elää vielä!”.

Viimeisenä mainittakoot rekikoiraharrastuksemme. Tuttuvallani on noin kolmisenkymmentä alaskanhuskya ja Kamun kanssa olemme aina silloin tällöin hänen luonaan kyläilleet. Kamu oli noin seitsemän viikkoa vanha, kun ensi kertaa olimme viikon hänen luonaan kylässä. Silloin pentu temmelsi samanikäisten huskyristeytysten kanssa ja luulee varmaan aina sinne päästyään olevansa itsekin husky? Siellä se Kamukin yhtyy aina ulvomaan yöllä toisten kanssa ja viime talvena juoksi jopa kolme kertaa itsekin valjakossa! Koska meillä ei ole valkajollista koiria, niin talvisin tyydymme kotona vain koirahiihtoon. Siitä poika tykkää kun pääsee irrottelemaan suksien edessä kunnolla ja joskus vetämään myöskin pikkuveljiä pulkassa.

Olen sitä mieltä, että monipuolinen harrastaminen luo hyvän suhteen koiraan ja ohjaajaan, sekä pitää molempien pällit kunnossa! :)